Mistä tunnet sä diabeetikon? T1D:läiset yrittivät vakuuttaa tuomarin diabeetikkoudestaan

Diabetesseura T1D:n hallituksen jäsenet Minni ja Miika osallistuivat sosiaaliseen peliin, jossa he ja joukko perusterveitä peruskoululaisia ja lukiolaisia yrittivät vakuuttaa diabetesta sairastavan tuomarin siitä, että juuri he ovat aitoja diabeetikkoja.

Tunnetko naapurisi -hankkeessa toteutettiin ykköstyypin diabetesta käsittelevä imitaatiopeli. Imitaatiopeli on sosiaalitieteellinen tutkimusväline, jonka avulla tutkitaan vuorovaikutuksellista asiantuntijuutta eli sitä, miten eritaustaiset ja eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat ymmärtää toisiaan. Menetelmää kutsutaan imitaatiopeliksi, koska siinä imitoidaan toista ryhmää. Peliä voidaan käyttää monin tavoin oppimisen tukena: imitaatiopeli ohjaa tunnistamaan, mitä eri ryhmät voisivat oppia omasta ja toisen asemasta, ja sitä voidaan soveltaa eri ihmisryhmien kohtaamisen helpottamiseksi.

Diabeetikkotuomari yrittää päätellä osallistujien vastauksista, onko vastaaja oikea diabeetikko vai imitaattori.

Imitaatiopeliin tarvitaan tuomari, joka keksii kysymykset ja yrittää pelaajilta saamiensa vastausten perusteella päätellä kumpi vastaajista on aito ja kumpi teeskentelijä. Aito osallistuja kuuluu tuomarin kanssa samaan asiantuntijaryhmään (eli he ovat diabeetikoita) ja hän vastaa kysymyksiin ”luonnollisesti” omana itsenään. Imitoijalla ei ole samaa asiantuntemusta tai kokemusta kuin tuomarilla ja aidolla pelaajalla, mutta vastauksissaan hän esittää kuuluvansa tähän ryhmään.

Arvaa kuka se on arvoitus!
kuva: Generationbass

Tässä peluutuksessa diabeetikko-tuomari esitti osallistujille viisi kysymystä. Aidot osallistujat tulivat mukaan Diabetesseura T1D:n kautta, he vastasivat tuomarin kysymyksiin itsenäisesti. Imitoijina toimi yläkoulun 9. luokka sekä lukioryhmä. Molemmat opiskelijaryhmät opiskelivat ihmisen biologiaa ja peli kytkettiin kurssin sisältöihin: opiskelijat etsivät aiheesta tietoa ja vastasivat tuomarin kysymyksiin pienryhmissä. Hankkeen puolesta pelin managerina toimi Heikki Koponen, joka on itsekin koulutukseltaan biologian opettaja. Hän kuvaa pelin ideaa: “Tämän peliasetelman tarkoituksena oli selvittää miten joku tietty eksakti aihe ihmisen biologian kurssilta voidaan muuttaa eläytymisen kautta oppimiskokemukseksi oppilaille. Lisäksi aitojen peliin osallistujien kokemukset ja kommentit ovat tärkeä osa menetelmän kehittämistä ”

Tuomari pohti jokaisen kysymyksen kohdalla sitä, kuinka todennäköisesti ykköstyypin diabetesta sairastava vastaisi kyseisellä tavalla.

Opiskelijoiden kokemukset vastaamisesta jakautuivat: “Tavallaan helppoa, mutta toisaalta vaikeaa. Vastauksista tuli helposti liian analyyttisiä ja pitkiä”, “Vaikeaa, koska ilman omaa kokemusta tai havaintoja esimerkiksi tekstin muoto ja oppikirjamainen vastaus tuli tehtyä liian helposti“ ja “Aika vaikeaa, koska en tunne ketään diabeetikkoa hyvin joten en tiennyt tarkkaan miten kannattaisi vastata. Netistä sai kuitenkin ihan hyvin tietoa.“

Anonyymit vastaukset koottiin taulukkoon ja annettiin tuomarille arvioitavaksi. Tuomari pohti jokaisen kysymyksen kohdalla sitä, kuinka todennäköisesti ykköstyypin diabetesta sairastava vastaisi kyseisellä tavalla. Pohdinnan myötä hän pisteytti jokaisen vastauksen asteikolla aito – imitoija sekä 1-5 sen mukaan, kuinka varma hän oli omasta arviostaan. Lopuksi tuomari teki päätöksensä kustakin pelaajasta.

Apuna analysoinnissa toimi muun muassa vastauksista kuvastuva tieto ja kokemus sekä kielenkäyttö ja terminologia. Tuomari kuvaa vastausten arviointia “Osallistuminen oli oikein kiinnostavaa. Kysymysten laadinta oli sinänsä jo ihan pysäyttävää, koska siinä ymmärsi, miten paljon jostain asiasta, tässä tapauksessa sairaudesta, kertyy hiljaista tietoa. Yritin miettiä kysymyksiä aiheista, joita diabeetikot kohtaavat usein, mutta joiden kompleksisuus ei välttämättä avaudu henkilöille, jotka eivät sairasta diabetesta. Kysymykset kyllä toimivatkin hyvin paljastavina, koska imitoijat tunnisti aidoista suhteellisen helposti, vaikka monella opiskelijalla oli kyllä hyvää yritystä. Ehkä paljastavinta olikin nimenomaan yritys, joko sitä oli liikaa tai liian vähän. Itse diabeetikot puhuvat asiasta vähemmän tieteellisesti kuin imitoijat”.

Jyvät erotettiin akanoista – Minni ja Miika onnistuivat vakuuttamaan

Tämän imitaatiopelin lopputulos oli se, että tuomari tunnisti vastausten joukosta molemmat aidot vastaajat. Sen sijaan yksikään imitoija ei onnistunut vakuuttamaan tuomaria, ja siten he kaikki “jäivät kiinni”.

Opiskelijoiden mielestä “Osallistuminen oli ihan mukavaa ja mielenkiintoista. Diabeteksesta sai uutta tietoa ja sekä tietoa, miten voisi toimia arkipäivän tilanteissa.” ja “Se syventää oppimista! Ryhmässä jaetaan omia näkemyksiä ja tietoja ja niistä opitaan löytämään totuus ja muokkaamaan vastausta oikean diabeetikon vastauksen kuuloiseksi”.

Yhdistyksestä osallistumisen hyödyllisyyttä arvioitiin kommenteilla: “Vastaaminen oli mielenkiintoista, piti oikein pohtia miten kaiken tarpeellisen saa tiivistettyä suht lyhyeksi vastaukseksi. Hauskaa! Pohdin myös sitä miten ‘vaikeiksi’ vastaukset on tarkoitus muotoilla, onko tarkoitus yrittää hämätä vai antaa mahdollisimman selkeitä vihjeitä.Menetelmän pedagogisuutta aito vastaaja arvioi: “Oppilaat joutuvat oikeasti perehtymään asioihin vastatessaan kysymyksiin, luulisin että niille, jotka panostavat peliin, kokemus opettaa paljon.” Vastaaminen omasta kokemusperäisyydestä johtuen koettiin helpoksi: “Helppoahan tuo on kun saa omiin kokemuksiin perustaa kaiken”.

Mitä sinä vastaisit tuomarin kysymykseen:

“Olet lähdössä reppureissaamaan Thaimaahan kahden kuukauden ajaksi. Sinulla on monipistoshoitoinen diabetes. Millaisia haasteita lääkkeiden säilytykseen ja riittävyyteen liittyy? Kuinka ratkaisisit ne?”

Entä kuinka arvioisit seuraavat vastaukset: kuka on aito diabeetikko, kuka imitoi?

Vastaus 1: Thaimaassa lämpötila usein yli 30 astetta, jolloin insuliini alkaa menettää tehoaan. Yli 50 asteen lämpö pilaa insuliinin heti. Insuliinia säilytetään yleensä jääkaapissa. Koska reppureissaillessa se ei ole koko ajan mahdollista, ottaisin pienen kylmälaukun ja siihen tietenkin kylmäkalleja. Siten insuliini pysyy viileänä kävellessäkin. Matkalla olisi kätevintä käyttää esitäytettyjä kyniä, mutta niitä olisi silloin todella paljon, ja säilytys alkaisi olla haasteellista. Toisaalta Thaimaassakin voisi ehkä saada apteekista insuliinia helposti, joten minun ei tarvitsisi ottaa niin paljon kotoa mukaan

Vastaus 2: Reissaamisessa kaikkein nihkein asia. Insuliinit ja libre-sensorit eivät saa jäätyä, mutta insuliinit eivät myöskään kestä yli 20c lämpötiloja pitkiä aikoja. Mitään näistä ei siis voi laittaa lentokoneen ruumaan, vaan ne pitää kantaa käsimatkatavaroissa. Välineiden ja lääkkeiden haku on pitänyt miettiä jo melkein puolisen vuotta etukäteen, koska mitään ei saa kuin kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan – riittävät siis kahden kuukauden reissulle, jos ne on ollut mahdollista hakea aikaisintaan kuukautta ennen matkaa (omakustanteisesti insuliineja voi saada enemmänkin, librejäkin varmaan tulevaisuudessa kun tulevat Suomessa kuluttajamarkkinoille). Thaimaassa lääkkeet on säilytettävä koko ajan jääkaapissa tai jonkinlaisissa kylmäpusseissa, näitä on saatavilla myös nimenonmaan lääkkeille suunniteltuina. Kylmäpussitkin tarvitsevat välillä kylmää vettä pysyäkseen toimivina, joten reppureissatessa kaikki kylmä kannattaa hyödyntää kun sitä on saatavilla.

Vastaus 3: Järjestän piikit loogisesti johonkin lääkelaukkuun ja muistan ottaa tarpeeksi insuliinia ja puhtaita neuloja.

Tunnetko naapurisi -hanketta (2017-2019) rahoittaa Koneen säätiö ja koordinoi Helsingin yliopisto. Menetelmän pedagogisesta soveltamisesta vastaa Otavan Opisto.

Tekstin kirjoittivat:

Tiina Airaksinen, kehittämispäällikkö, tiina.airaksinen(a)otavanopisto.fi

ja

Heikki Koponen, pelipedagogi, heikki.koponen(a)otavanopisto.fi

Yksi kommentti artikkeliin ”Mistä tunnet sä diabeetikon? T1D:läiset yrittivät vakuuttaa tuomarin diabeetikkoudestaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.