Ilta-Sanomien viihdejutussa käytettiin tänään kiitettävästi diabeteksesta oikeita termejä. Näyttelijä ja Putous-tähti Essi Hellénin haastettalussa on selkeästi ilmaistu, että hänellä on nimenomaan tyypin 1 diabetes.
Hyvä! Juuri tällaista tarkkuutta me kaipaammekin uutisointiin.
Iltiksen nettiversiossa on vain lyhyt pätkä koko haastettelusta. Koko juttu löytyy painetusta lehdestä.
Mutta jo nettiversioon on saatu kiteytettyä hienosti Hellenin kommentti oikeasta asenteesta diabeteksen hoitoon:
”Jos kapinoin tätä vastaan, niin kapinoin vain itseäni vastaan eikä se auta mitään.”
Nettijutun kommenteista sen sijaan näkee, että vielä on paljon tietämättömyyttä diabetesta ja diabeteksen eri tyyppejä kohtaan. Kaikki eivät ymmärrä, mitä kaikkea esimerkiksi ykköstyypin diabeteksen hoito vaatii. Ja toki joukkoon mahtuu heitäkin, jotka luulevat diabeteksessa olevan kyse vain tyypin 2 diabeteksesta.
Toisaalta myös diabeetikoiden aatjuksista löytyy vähän liikaa olettamuksia. Eräässä kommentissa esimerkiksi päätellään toisen kommentoijan olevan selkeästi mies, koska hänen hoitonsa sujuu mallikkaasti – naisilla kun on kuulemma ehdottomasti vaikeampaa. Perusteluna tälle käytetään sitä, että kommentoija ei itse tunne kerää naisdiabeetikkoa, jolla hoito sujuisi mallikkaasti. Se nyt ei kuitenkaan riitä tekemään naisdiabeteksesta miesdiabetesta yleisesti vaativampaa.
On toki totta, että naisilla on esimerkiksi erilainen hormonitoiminta kuin miehillä, mutta tämä ei automaattisesti tarkoita, että miehet pääsisivät tuosta vain helpommalla. Jokaisen diabeetikon elämässä on yksilöllinen kombinaatio omahoitoa helpottavia ja vaikeuttavia tekijöitä. Joillain nämä palaset sattuvat loksahtamaan paremmin kohdalleen kuin toisilla – ei kukaan ole väittänyt, että diabeetikoiden lähtökohdat olisivat yhtäläiset.
Nimimerkki Granny tiivisti yleisen mielikuvan tyypin 1 diabeteksesta oivasti:
”Ykköstyypin diabetes on vakava sairaus. Moni erehtyy luulemaan, että diabetes on nyt vaan vähän sellanen ’kiusallinen vaiva’ .”