Viisi lupaavaa parannuskeinoa ykköstyypin diabetekseen

Julkaistu kirjoittanut T1D ry

Viime päivinä olemme saaneet lukea useista medioista, kuinka ykköstyypin diabetes voisi olla parannettavissa istuttamalla suuria määriä insuliinia tuottavia soluja diabeetikon elimistöön. Lisätietoa löytyy muun muassa Iltalehden artikkelista. Moni ykköstyyppi ja heidän läheisensä tunsi varmasti toivon lämmittävän läikähdyksen rinnassaan. 

Minussa elää toivo parantavan hoidon löytymisestä, mutta en jaksanut innostua uutisesta kovinkaan paljon. Koin nimittäin vahvan deja-vu -tunteen. Aivan kuin olisin ennenkin lukenut nurkan takana olevasta diabeteshoidosta. Otin Googlen karvaiseen käteeni ja ryhdyin kaivelemaan, mitä muita lupaavia parannuskeinoja diabetekseen on viimeisen 10 vuoden aikana ollut tarjolla.

Yhden illan googlettaminen tuotti neljä muuta lupaavaa parannuskeinoa. Yhteistä kaikille tutkimuksille ovat menestyksekkäät hiirikokeet. Ensin hiiriltä parannetaan diabetes ja sitten kokeillaan, toimisiko lääke ihmisiin. Tiivistin englanninkielisistä artikkeleista oheisen listauksen. Selvyyden vuoksi täytyy todeta, että en siis väitä yhdenkään näistä hoidoista olevan totta, vaan voitte tutustua lähteisiin ja päättää itse, mikä kuulostaa uskottavalta ja mikä ei.

  1. DNA-rokotteella beta-soluja tuhoava autoimmuunireaktio kuriin

Lokakuussa 2013 uutisoitiin tohtori Larry Steinmanin yrityksestä käyttää DNA:ta rokotteenomaisesti, jotta insuliinia tuottavia soluja tuhoava häiriö elimistön autoimmuunipuolustuksessa saataisiin käännettyä pois päältä. DNA-rokotteella on saatu parannettua hiiriä ja alkuvaiheen ihmiskokeissa menetelmää kokeiltiin 80 diabeetikkoon. Tuloksissa näkyi beta-solujen säilymistä ja jopa uusiutumista. Medialähteen mukaan seuraavana vaiheessa ovat laajamittaisemmat, kakkosvaiheen ihmiskokeet.

Ykkösvaiheen ihmiskokeiden 80 ihmistä joutuivat jatkamaan pistetyn insuliinin käyttöä. Vielä ei tiedetä, voiko menetelmä lopulta johtaa paranemiseen vai rajoittuvatko tulokset parhaimmillaankin ainoastaan oman insuliinintuotannon tehostumiseen. Oman tuotannon pienikin tehostuminen auttaa paremman hoitotasapainon saavuttamisessa.

  1. Tuberkuloosirokotteesta halpa parannuskeino?

Tohtori Denise Faustman Massachusetts General Hospitalista on tutkinut pitkään BCG-tuberkuloosirokotetta. Faustman tutkii, voisiko noin sata vuotta sitten löydetyn BCG:n lisääminen elimistöön estää beta-solujen tuhoutumisen. Myös Faustmanin tutkimus yrittää löytää tavan parantaa diabeetikon autoimmuunipuolustuksen aiheuttamat vahingot.

Vuonna 2001 Faustman onnistui parantamaan hiiriltä erään autoimmuunireaktiosta johtuvan diabetesmuodon. Tiedeyhteisö kuitenkin kritisoi Faustmanin tutkimusta vahvasti. Muut tutkijat eivät nimittäin kyenneet toistamaan Faustmanin tutkimustuloksia. 

Faustman avaa tutkimuksensa lähestymistapaa näin:

”Syövän hoidossa pyritään löytämään ”taikaluoti”, joka tuhoaa syöpäsoluja, mutta jättää terveet solut rauhaan. Autoimmuunisairauden kuten ykköstyypin diabeteksen tapauksessa pyritään löytämään luoti, joka tuhoaa immuunijärjestelmän pahat T-solut, mutta jättää hyvät T-solut rauhaan. Hyvät T-solut nimittäin auttavat hallitsemaan pahoja T-soluja. 18 vuoden tutkimuksen jälkeen pystyimme tunnistamaan hiiristä pahat T-solut ja tuhoamaan ainoastaan ne.”

Ykkösvaiheen ihmiskokeissa hyvät T-solut vahvistuivat ja pahat T-solut kuolivat. Jonkin verran oli nähtävissä myös haiman regeneroitumista, joskaan kukaan koehenkilöistä ei vielä päässyt heittämään insuliinikyniä roskiin. Hoito kuitenkin pystyi palauttamaan jonkin verran insuliinintuotantoa pitkäänkin sairastaneilla diabeetikoilla. Viiden vuoden seurantatuloksia päästään tutkimaan lähiaikoina, sillä ykkösvaihe oli vuonna 2010.

Faustman on joutunut keräämään rahoitusta yksityisiltä henkilöiltä ja säätiöiltä, sillä perinteiset yhdysvaltalaiset diabetestutkimuksen rahoittajat JDRF ja NIH eivät ole lähteneet rahoittamaan Faustmanin kakkosvaiheen tutkimusta. Faustman totesi haastattelussa (2009) uskovansa, että lääketeollisuus ei halua, että potentiaalisesti erittäin halpaa ja helposti valmistettavaa diabetesparannusta tutkitaan.Yksityisiltä tahoilta on kuitenkin saatu kerättyä lähes 19 miljoonaa dollaria.

Rahoituksen keräämisen lisäksi haasteena on ollut saada tuberkuloosirokotteen (BCG) valmistusoikeudet, sillä sen valmistaminen oli jo ehditty lopettaa Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä tuotanto kuitenkin rullaa ja rahoitus on kunnossa, joten kakkosvaihe on pääsemässä alkuun. Kakkosvaiheen tutkimuksessa pyritään toistamaan ykkösvaiheen tuloksia diabeetikoilla, joilla on edelleen hieman C-peptidiä elimistössään, eli hieman omaa insuliinintuotantoa jäljellä. Samalla tehdään rinnakkaistutkimus diabeetikoille, joilla ei ole enää omaa insuliinintuotantoa jäljellä. Tavoitteena on saada molemmissa ryhmissä aikaan lisääntynyttä insuliinieritystä. Kakkosvaiheen lopullisia tuloksia on kuitenkin odotettavissa vasta viiden vuoden kuluttua, sillä tutkimus edellyttää pitkää seurantajaksoa.

  1. Hiiret parantuvat diabeteksesta hermoratahoidolla?

Vuonna 2006 julkaistun uutisen mukaan haiman betasolujen läheisyydessä piilee suuri joukko kivun tuntemiseen liittyviä hermoja. Calgaryn yliopiston tutkijat Hans Michael Dosch ja Michael Salter päättivät selvittää, voisiko kipuhermojen stimuloinnilla olla vaikutuksia diabeteksen kehittymiseen.

Tutkijat jalostivat hiiriä, joille oli ominaista korkea ykköstyypin diabetekseen sairastumisen riski. Sitten he pistivät hiiriin chilipaprikoista tuttua kapsaisiinia. Injektio johti kipuhermojen tuhoutumiseen ja samalla hiiret eivät kehittäneetkään diabetesta. Jos olet joskus hieronut silmiäsi chilisellä kädellä, ajattelepa jos hieroisit samalla kädellä suoraan niitä hermosäikeitä. Melko kivuliaalta kuulostava hoitomuoto. Tutkijat päättelivät, että ilmiö voi johtua neuropeptideistä, joita nuo kipua aistivat hermosolut tuottavat. Neuropeptideillä on tärkeä rooli insuliinia tuottavien beta-solujen oikeanlaisessa toiminnassa.

Toisessa kokeessa tutkijat pistivät diabeteksesta kärsiviin hiiriin erästä neuropeptidiä ja jo seuraavana päivänä tulehtuneet betasolut olivat rauhoittuneet ja verensokeri normalisoitunut. Yhden pistoksen jälkeen hiiret pysyivät terveinä jopa neljä kuukautta, mikä vastaa kuudesta kahdeksaan vuotta ihmisillä. Vuonna 2006 tutkimustuloksia pidettiin mullistavina, sillä niiden mukaan ykköstyypin diabetes ei olisikaan ainoastaan autoimmuunisairaus, vaan myös hermostollinen sairaus.

Illan pimetessä Google ei enää löytänyt muuta lisätietoa tämän tutkimuksen myöhemmistä vaiheista.

  1. Syöpälääke Gleevec estää ykköstyypin diabeteksen kehittymisen?

Tohtori Gitelman työskentelee UCSF-yliopistossa Kaliforniassa tavoitteenaan löytää jo olemassaolevia, Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston hyväksymiä lääkkeitä, joilla olisi vaikutusta ykköstyypin diabetekseen. Vuonna 2009 hiirikokeissa huomattiin, että imatinib-syöpälääke (kauppanimi Gleevec) pystyi sekä estämään diabeteksen kehittymisen että parantamaan jo olemassaolevan ykköstyypin diabeteksen.

Syöpälääke vaikuttaa eri tavalla kuin esimerkiksi Faustmanin tutkima tuberkuloosirokote. Gleevec ei vaikuta suoraan T-soluihin, vaan solujen välisiin signaaleihin. Lopputulemana lääke voi estää ykköstyypin diabetekseen liittyvän autoimmuunireaktion.

Löydön myötä on aloitettu kakkosvaiheen ihmiskokeet. Tohtori Gitelman toivoo, että lääkkeen avulla voitaisiin vähintäänkin pidentää vastadiagnosoidun diabeetikon ns. ”honey moonia”, jolloin omaa insuliinintuotantoa on vielä jäljellä. Pienikin insuliinin omatuotanto auttaa hyvän hoitotasapainon ylläpitämisessä. Tuloksia kakkosvaiheen testeistä saataneen vuosien kuluttua.

Lisätietoa Gleevecistä:

http://gleevect1d.com/

Lopuksi

Vaikka eläinkokeissa on saatu hienoja tuloksia, hiiret ja ihmiset ovat kuitenkin hyvin erilaisia olentoja. Kannattanee pitää jäitä hatussa vielä pitkään, sillä parannusta tuskin on luvassa lähivuosina, vaikka toimiva ratkaisu löytyisikin. Ihmiskokeet ovat pitkiä prosesseja ja kokeiden vaikutuksia täytyy seurata vuosia. Toivoa ja lupaavia tutkimustuloksia kuitenkin näyttäisi olevan. Vaikka diabetesta ei saataisikaan täysin parannettua, edes osittainen oman insuliinintuotannon palautuminen auttaisi ehkäisemään lisäsairauksien ilmaantumista.

Miten sinä suhtaudut uutisiin uusista diabeteshoidoista? Odotteletko jo parannuskeinoa kuumeisesti vai onko hattusi täynnä kylmää?

Löysitkö netistä lisätietoa näistä tai muista tutkimuksista? Jaa tietoa kommenttikenttään!

Avoin vastineeni Kansanradioon soittaneelle kukkahattutädille

Julkaistu kirjoittanut T1D ry

YLEn kansanradioon* soitteli eilen sunnuntaina (24.1.2016) ”vanha hoitajaihminen”, joka oli kovasti pahoittanut mielensä siitä, että yhteiskunta kustantaa diabeetikoiden tarvitsemat insuliinit ja hoitovälineet. Hänen mielestään diabeetikoiden pitäisi ottaa enemmän vastuuta hoidostaan ja kuormittaa vähemmän veronmaksajien kukkaroita. Ratkaisuksi hän tarjoaa mm. huomion kiinnittämistä ruokavalioon ja liikunnan lisäämiseen.

Soittajan avautumista kuunnellessa minulle jäi mielikuva, että hänen valituksensa kohdistuu lähinnä kakkostyypin diabeetikoihin. Päätin nyt kuitenkin kirjoittaa vastineen, koska ruikutus täytti niin hyvin tyypillisen mielensäpahoittaja-kukkahattutädin tunnusmerkit. Tuollainen valittaminen on äärimmäisen vastenmielistä, ja särähtää hermoon yli diabetestyyppien rajojen niin paljon, että en voi jättää asiaa huomiotta.

Olen toki soittajan kanssa samaa mieltä siitä, että vastuun ottaminen oman terveyden hoidosta, terveellinen ruokavalio ja riittävä liikunta ovat ihan kaikille sopivia hyveitä. Mutta monessa muussa asiassa ”kukkis” oli todella pahasti pihalla.

”Miksi ihmeessä yhteiskunta, eli me muut veronmaksajat, joudumme kustantamaan (verovaroin) kalliit verensokerimittarin liuskat, neulat ja valtaosan lääkkeiden hinnasta?”, kysyi hän.

Noh, katsos kun verotus ja yhteiskunta toimii juuri näin: kansalaisilta kerätään veroja, ja verovaroilla sitten pidetään systeemi toiminnassa, terveydenhuolto mukaanlukien. Ettei vain olisi soittajalta unohtunut tämä yksinkertainen julkisen talouden toimintaperiaate?

Yksittäinen henkilö ei siis voi vaatia, miten juuri hänen osuutensa rahoista käytetään. Jos suuret linjat eivät miellytä, tervemenoa mukaan politiikkaan. Siitä se muutos lähtee.

(Huomasitteko muuten, kuinka ovelasti hän määritteli yhteiskunnaksi ”me muut veronmaksajat”? Eivätkö diabeetikot hänen mielestään ole osa yhteiskuntaa?)

Muistuttaisin toki, että jos joku yrittää kiristää diabetekseen hoitoon käytettävää budjettia, iskee vastapalloon äkkiä muutama kymmenen- tai satatuhatta diabeetikkoa. Esimerkiksi Diabetesseura Plasman syntyyn vaikutti yhtenä asiana se, että meidän diabeetikoiden mielestä hoitovälineistä pihistellään aivan liikaa. Eikä Diabetesliittokaan mitä tahansa säästöjä purematta niele, kuten nähtiin tänä vuonna voimaan astuneessa Kela-korvausten alkuomavastuun nousussa.

Hoitovälineisiin tulisi siis panostaa enemmän, sillä niissä säästäminen on lyhytnäköistä toimintaa. Jos diabeetikoille ei anneta mahdollisimman hyviä edellytyksiä hoitaa sairauttaan ja he saavat huonon hoitotasapainon seurauksena liitännäissairauksia, niiden hoitaminen se vasta kalliiksi tuleekin.

Kannattaa muistaa, että kaikista diabeteksen hoidon kustannuksista hoitovälineiden osuus on vain muutaman prosentin luokkaa.

Mielensäpahoittajamme oli puhelussaan myös sitä mieltä, että ennen wanhaan pärjättiin aivan hyvin pelkällä pitkävaikutteisella insuliinilla. Tällainen väite on täysin järjetön. On ihan yleisesti tunnettu fakta, että modernit hoitomenetelmät ovat parantaneet sekä sekä diabeetikoiden elämänlaatua että heidän terveyttään ja hyvinvointiaan.

On vaikea kuvitella, mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu, jonka mielestä hoidomenetelmien kehittymisellä ei ole ollut pääosin positiivista vaikutusta.

Nykyakaisia insuliineja, verensokerimittareita ja muita hoitovälineitä ei ole kehitetty sen takia, että diabeetikko voisi ”syödä ja juoda miten sattuu”, kuten soittaja antaa ymmärtää. Niiden tehtävä on tehdä diabeetikon elämästä entistäkin joustavampaa ja vähentää sairauden tuomaa henkistä ja fyysistä kuormitusta. Terveellinen ruokavalio ja terveet elämäntavat ovat myös edelleen tärkeä osa diabeetikon hoitosuunnitelmaa.

Miksiköhän muuten juuri diabeetikoiden hoitovälineet kiinnittivät hoitsun huomion? Eiväthän ne ole läheskään ainoita asioita, mitä verovaroin kustannetaan.

Sikäli on muuten yleensäkin erikoista, että ”vanha hoitajaihminen” on vetänyt herneen nokkaansa verovarojen käytöstä. Jos hän viittasi vanhuudella ikäänsä, eikö hän viimeistään kohta ole itsekin kuluttamassa tuota yhteistä pottia eläkkeen muodossa? Osa eläkkeistä nimittäin kustannetaan verovaroin.

Pitäisikö minun nyt ärsyyntyä siitä, että tuolla tavoin annetaan ihmisille rahaa ilmaiseksi?

Soittajan sanoja lainaten:

Eikö vanhan hoitajaihmisen nyt pitäisi ottaa enemmän vastuuta omasta taloudestaan? Se itse säästää rahaa joka sitä aikoo vanhoilla päivillään käyttää, eikö näin ole?

 

* kuuntele kohdasta 06:50 eteenpäin

Älä tuomitse tietämätöntä

Julkaistu kirjoittanut T1D ry

Jokainen diabeetikko tietää varmasti, että diabeteksesta on olemassa kahta päätyyppiä, tyypin 1 ja tyypin 2 diabetes. Valveutuneimmat tuntevat myös harvinaisempia olomuotoja kuten MODYn, LADAn ja raskausdiabeteksen.

Sen sijaan terveet mattimeikäläiset eivät todennäköisesti ymmärrä näistä hölkäsen pöläystä. Vielä vähemmän he tietävät, mitä lääkkeitä erityyppisissä diabeteksissa käytetään tai minkälaisia eri tyypit ovat luonteeltaan. Se on sellaista pikkutarkkaa tietämystä, jota ei olekaan syytäkään odottaa keneltä tahansa.

Varsinkin tyypin 1 diabeetikot tuntuvat välillä turhautuvan / huvittuvan / ilkkuvan / suuttuvan, jos joku kohteliaisuuttaan kysyy, onko hänellä ”se hyvä vai paha diabetes?” Tai kun mediassa puhutaan yksinkertaisesti diabeteksesta, vaikka selkeästi tarkoitetaan kakkostyypin diabetesta.

Mediassa toki olisikin ihan suotavaa, että toimittajat lisäisivät otsikkoon tai ingressiin tarkennuksen diabeteksen tyypistä – sen jälkeen loppujutussa voi käyttää lyhyemmin vain sanaa diabetes.

Mutta toiselle ihmiselle suuttuminen tai naureskelu on ehkä pahinta, mitä diabeetikko voi tällaisessa tilanteessa tehdä. Sellainen on ensinäkin epäkohteliasta; jos joku osoittaa tällä tavalla mielenkiintoa toista kohtaan, ei rähjääminen nippelitiedon puutteesta ainakaan auta ihmisiä ymmärtämään diabetesta paremmin.

Parempi lähestymistapa on oikaista väärinkäsityksia lyhyesti ja ytimekäästi. Siihen ei loppujen lopuksi kovin pitkää vuoropuhelua tarvita:

”Moi Mika! Oliko sulla se hyvä vai paha diabetes?”

”Moi Ville! Mitä oikeastaan tarkoitat hyvällä ja pahalla diabeteksella? Oikeastaan mikä tahansa diabetes on jollakin tavalla paha, varsinkin jos sitä ei hoida kunnolla.”

”Tarkoitin siis sitä, että syötkö vaan jotain lääkkeitä vai joudutko myös pisteleen?”

”Mulla on tyypin 1 diabetes. Joudun kyllä pistelemään, mutta se ei tarkoita että pistäminen tekisi diabeteksta pahan. Tyypin 1 diabetes vaatii insuliinihoitoa, ja insuliinia ei voi ottaa suun kautta. Ne jotka syö tabletteja on todennäköisesti kakkostyypin diabeetikoita. Se on samanlaisesta nimestään huolimatta monella tapaa täysin erilainen sairaus.”

”Ai… no joudutko sit usein pistään? Eikse niin mene että mitä enemmän joutuu pistämään niin sitä vaikeampi se diabetes on? Ja jos on oikein paha diabetes niin sit täytyy käyttää sitä sellasta pumppua joka pitää verensokerin automaattisesti oikein?”

”Ei se pistosten määräkään kerro mitään. Ajattele asiaa näin: sun oma haima erittää insuliinia aina kun tarvetta on. Eli käytännössä aina silloin kun verensokeri mistä tahansa syystä alkaa nousta.

No mä joudun tekemään saman asian ite, mut periaate on oikeastaan ihan samanlainen. Eli pistän insuliinia aina kun tiedän vaikka syömisen takia verensokerin nousevan. Tai jos mittaamalla huomaan että se on joskus noussut muuten vaan liikaa niin sitten korjaan sitä alaspäin.

Ja insuliinipumppu on oikeastaan  vaan vähän insuliinikyniä teknisempi tapa annostella insuliinia. Mut siinäkin ihminen ite tekee melkein kaiken työn. Täysin automaattinen systeemi olis sellainen keinohaima, mut ne on vielä tulevaisuuden juttuja.”

”Okei…”

”Eli se mihin pyritään on pitää verensokeri mahdollisimman lähellä normaalia. Se montako pistosta siihen käytetään on toissijainen juttu.” 

”No nyt mä ymmärrän!”

Diabetestermit kohdallaan Essi Hellénin haastattelussa Ilta-Sanomissa

Julkaistu kirjoittanut T1D ry

Ilta-Sanomien viihdejutussa käytettiin tänään kiitettävästi diabeteksesta oikeita termejä. Näyttelijä ja Putous-tähti Essi Hellénin haastettalussa on selkeästi ilmaistu, että hänellä on nimenomaan tyypin 1 diabetes.

Hyvä! Juuri tällaista tarkkuutta me kaipaammekin uutisointiin.

Iltiksen nettiversiossa on vain lyhyt pätkä koko haastettelusta. Koko juttu löytyy painetusta lehdestä.

Mutta jo nettiversioon on saatu kiteytettyä hienosti Hellenin kommentti oikeasta asenteesta diabeteksen hoitoon:

”Jos kapinoin tätä vastaan, niin kapinoin vain itseäni vastaan eikä se auta mitään.”

Nettijutun kommenteista sen sijaan näkee, että vielä on paljon tietämättömyyttä diabetesta ja diabeteksen eri tyyppejä kohtaan. Kaikki eivät ymmärrä, mitä kaikkea esimerkiksi ykköstyypin diabeteksen hoito vaatii. Ja toki joukkoon mahtuu heitäkin, jotka luulevat diabeteksessa olevan kyse vain tyypin 2 diabeteksesta.

Toisaalta myös diabeetikoiden aatjuksista löytyy vähän liikaa olettamuksia. Eräässä kommentissa esimerkiksi päätellään toisen kommentoijan olevan selkeästi mies, koska hänen hoitonsa sujuu mallikkaasti – naisilla kun on kuulemma ehdottomasti vaikeampaa. Perusteluna tälle käytetään sitä, että kommentoija ei itse tunne kerää naisdiabeetikkoa, jolla hoito sujuisi mallikkaasti. Se nyt ei kuitenkaan riitä tekemään naisdiabeteksesta miesdiabetesta yleisesti vaativampaa.

On toki totta, että naisilla on esimerkiksi erilainen hormonitoiminta kuin miehillä, mutta tämä ei automaattisesti tarkoita, että miehet pääsisivät tuosta vain helpommalla. Jokaisen diabeetikon elämässä on yksilöllinen kombinaatio omahoitoa helpottavia ja vaikeuttavia tekijöitä. Joillain nämä palaset sattuvat loksahtamaan paremmin kohdalleen kuin toisilla – ei kukaan ole väittänyt, että diabeetikoiden lähtökohdat olisivat yhtäläiset.

Nimimerkki Granny tiivisti yleisen mielikuvan tyypin 1 diabeteksesta oivasti:

”Ykköstyypin diabetes on vakava sairaus. Moni erehtyy luulemaan, että diabetes on nyt vaan vähän sellanen ’kiusallinen vaiva’ .”