Diabetesseura on mukana eurooppalaisen potilaille suunnatun koulutusohjelman toiminnassa. Uuden avauksen myötä jäsenillemme avautuu mahdollisuuksia oppia tutkimuksesta, toivoa meitä kiinnostavia teemoja EUPATI Suomen webinaari- ja tapahtumatarjontaan ja tuoda esiin diabeetikoiden näkökulmia potilasakatemian verkostossa.
EUPATI on lyhenne sanoista European Patients Academy on Therapeutic Innovation. Vuonna 2012 alkunsa saanut potilaille suunnattu koulutusohjelma tarjoaa tietoa lääkekehityksen eri vaiheista aina perustutkimuksesta potilaille saakka. Ohjelma on laajentunut myös lääkinnällisten laitteiden kehitykseen. Kaikkia teemoja lähestytään yleistajuisesti potilasnäkökulmasta.
Koulutusohjelma syntyi potilasosallisuuden tarpeista. Samalla kun vahvistui ajatus siitä, että tutkimuspotilaat eivät ole vain tutkimuksen kohteita, vaan heitä on kuultava jo tutkimuksia suunniteltaessa, huomattiin myös jotain muuta tärkeää. Potilaiden on helpompi osallistua keskusteluun tutkijoiden ja muiden ammattilaisten kanssa, kun he ymmärtävät käytettyä terminologiaa ja tuntevat tutkimuksen tekemiseen liittyvää lainsäädäntöä sekä myyntiluvan ja korvattavuuden prosesseja. Koulutusohjelman tarkoituksena onkin vahvistaa erilaisten sairauksien kanssa elävien valmiuksia edustaa itseään ja potilasryhmäänsä. Ohjelma on erityisen hyödyllinen esimerkiksi edunvalvonnasta kiinnostuneille, mutta myös ihan jokaiselle, joka pohtii vaikkapa lääkkeiden saatavuuskysymyksiä tai tutkimuspotilaaksi ryhtymistä.
EUPATI Suomi aloitti toimintansa vuonna 2018
Suomessa EUPATI-toimintaa on järjestetty vuodesta 2018 alkaen. Toimintaa koordinoi Suomen Syöpäpotilaat ry, mutta se on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille sairausryhmästä riippumatta. Suomessa järjestettäviä tapahtumia suunnittelee johtoryhmä, jossa on edustajia potilasjärjestöistä, tutkimusyksiköistä ja lääketeollisuudesta. EUPATI Suomi toivotti Diabetesseura T1D:n tervetulleeksi mukaan johtoryhmään toukokuussa 2025. Seuraamme johtoryhmässä edustaa Marketta Liljeström, joka on suorittanut EUPATIn Patient Expert -koulutusohjelman.
Tule mukaan EUPATI-toimintaan!
Juhlavasta potilasakatemia-nimestään huolimatta EUPATIn toimintaan on helppo hypätä mukaan. Tilaisuuksiin on tervetullut ilman ennakkotietoja ja mukaan saa tulla keskustelemaan tai ihan vain kuulolle. Opintoryhmän tapaamiset ovat maksuttomia ja useimmiten webinaareja tai striimattavia tilaisuuksia, joihin voi vapaasti ilmoittautua oman kiinnostuksen mukaan vaikka vain yhteen tapaamiseen. Nyt kun olemme seurana mukana johtoryhmässä, on meidän entistäkin helpompi ehdottaa ohjelmaan mukaan myös meitä diabeetikoita erityisesti kiinnostavia teemoja. Muutamia aiheita olemme jo seuran hallituksen porukalla pyöritelleet, mutta kaikki ideat ovat tervetulleita – laitathan viestiä toimiston osoitteeseen toimisto at t1d piste fi tai somen kautta, jos sinulla on toiveita!
Lisätietoja Suomen tapahtumista EUPATI Suomen verkkosivuilta, Patient Expert -koulutusohjelmasta EUPATIn verkkosivuilta, ja lääkekehityksestä esimerkiksi EUPATI Suomen animaatioiden kautta.