Viime syksynä kävin taloyhtiön kokouksessa. Siinä ei varmaankaan olisi mitään erikoista, ellen olisi asunut kämpässäni jo melkein kymmenen vuotta. Mutta kokoukseen osallistuin vasta ensimmäistä kertaa.
Taloyhtiössämme on 54 asuntoa. Kuitenkin paikalla oli vain kymmenkunta asukasta.
Näin jälkeenpäin ajateltuna on tietysti aika erikoista, että meidänkin tönössämme neljä viidestä luottaa siihen, että kyllä joku muu hoitaa hommat. Kuitenkin jokaisella osakkeenomistajalla on asunnossaan rahaa kiinni kymmeniä tuhansia euroja. Luulisi, että useampia kiinnostaisi mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten omaa sijoitusta hoidetaan.
Ehkä kyse on mielikuvista. Asunto ajatellaan vain kotina, vaikka taustalla on myös osakeyhtiö – tai tarkemmin sanottuna sen erikoismuoto. Taloyhtiön kokous taas kuulostaa joltain aivan tolkuttoman tylsältä palaverilta, jossa takapuoltaan saa puuduttaa tuntikaupalla ja joutuu vielä johonkin ikävään hommaankin.
Oikeasti tilaisuus kestää korkeintaan tuntiin. Sen jälkeen juodaan pullakahvit. Pöytäkirjantarkastusta vaativampaa tehtävää on uuden kokoustelijan turha pelätä. Siinäkin pitää vain puumerkillään todistaa, että pöytäkirjaan on merkitty mitä kokouksessa puhuttiin.
Olin siis itsekin ollut aivan turhaan ennakkoluuloinen. Samalla tuli jonkinlainen ahaa-elämys. Oma asuntoni on tietysti omaisuuttani, mutta niin ovat myös taloyhtiön yleiset tilat. En vain omista niitä yksin, vaan yhdessä muiden asukkaiden kanssa. Jos siis hissin ovi repsottaa tai talon kivijalka on töhritty, se ei ole vain jonkun muun ongelma. Rikkinäisten asioiden korjaus maksetaan osittain myös minun pussistani.
Yhdistystoiminnan voidaan ajatella toimivan aika lailla samalla tavalla:
- Yhdistykseen liitytään yhteisen aatteen, harrastuksen tai vaikka sairauden perusteella.
- Jäsenmaksu maksetaan.
- Sitten istutaan odottamaan, että joku järjestää jotain kivaa.
Tähän on tietysti kaikilla täysi oikeus, elleivät yhdistyksen säännöt sitä erikseen kiellä. Onhan taloyhtiöin osakkaidenkin ainoa velvollisuus suorittaa vastikemaksuja yhtiölle.
Toisaalta asetelma voisi olla vähän erilainen:
- Liitytään yhdistykseen.
- Maksetaan jäsenmaksu.
- Aletaan toimia yhteisen asian hyväksi.
Eivät asiat vahingossa tapahdu. Eikä niiden takana ole yhdistys, vaan aina joku ihminen. Siis joku, joka on päättänyt ottaa ohjat käsiinsä ja kantaa vastuun. Ihmiset ovat yhdistyksen sielu. Ilman ihmisiä yhdistys on vain merkityksetön nimi ja numero yhdistysrekisterissä.
Olen aika saletti siitä, että sinäkin saat parhaan vastineen jäsenmaksulle silloin, kun olet itse viemässä asioita haluamaasi suuntaan.
On olemassa myös eräs tärkeä asia, josta aktiivijäsenten on huolehdittava: yhdistystoiminnan perusajatus ei saisi päästä hämärtymään.
Yhdistykseen kuulutaan aatteen eikä rahallisten etujen takia. Jäsenedut ovat kyllä mukava bonus, mutta jos yhdistyksen tärkein houkutin on 10 % alennus paikalliseen sekatavarapuotiin, ei yhdistys ole kyennyt perustelemaan olemassaoloaan kunnolla.
Asioiden keskipisteenä kuuluisi siis olla yhteinen etu. On aivan normaalia, että sen hyväksi lahjoitetaan omaa aikaa ja energiaa.
Paras tapa edistää yhteisön toimintaa on olla aktiivisesti siinä mukana. Se on loppujen lopuksi perhanan mukavaa puuhaa. Astu esiin, tarjoa apua ja ota vastuuta. Vaikutusmahdollisuutesi ovat suuremmat kuin arvaatkaan.