Diabetesliiton järjestöpäivät keräsi kokoon 150 diabetesaktiivia 70 eri yhdistyksestä

Diabetesliitto on diabetesyhdistysten kattojärjestö, joka tekee edunvalvontaa, järjestää kursseja ja tukee diabetesyhdistysten toimintaa. Diabetesliiton suurista linjoista päättää joka kevät kokoontuva liiton kokous, johon kokoontui tänä vuonna noin 150 diabetesyhdistysaktiivia. Kokouksessa päivitettiin myös Diabetesliiton hallituksen kokoonpano.

Diabetesliiton järjestöpäivät ja liiton kokous ovat tärkeitä tapahtumia järjestöaktiiveille

Lauantain ja sunnuntain kestävä tapahtuma on kaksiosainen, pitäen sisällään sekä verkostoitumiseen ja koulutukseen keskittyvät järjestöpäivät että asioista päättävän liiton kokouksen.

Lauantai alkoi vaikuttamistyöllä

Lauantaina päivä alkoi jo yhdeksältä, kun diabetesyhdistysten maakunnallisten sote-verkostojen aktiivit kokoontuivat. Kyseisten sote-verkostojen tehtävänä on pitää silmällä kunkin maakunnan maakuntauudistuksen etenemistä ja pyrkiä edistämään diabeetikoiden oikeuksien toteutumista soten myllerryksessä. Pirkanmaan diabetesyhdistysten verkosto on puolentoista vuoden aikana kokoontunut 9 kertaa ja tehnyt mm. kannanottoja diabeetikoiden lähipalveluista, Libre-selvityksen, esitteen maakunnan diabetesyhdistyksistä ja kutsunut aktiivisesti sote-valmistelijoita kertomaan työn edistymisestä. Kun valmistelijat ovat kertoneet diabetesyhdistysten edustajille maakuntauudistuksen tilasta, ovat diabetesyhdistykset päässeet kertomaan siitä, miten diabeetikoiden asiat pitää huomioida. Lobbaaminen on tärkeä osa edunvalvontatyötä, jota mekin teemme. Diabetesseurastamme sote-toiminnassa ovat mukana sihteeri Miika Rautiainen ja aktiivi Mikael Rinnetmäki. Jos haluaisit olla mukana Diabetesseuran edustajana oman maakuntasi diabetesyhdistysten sote-verkostossa, kerro siitä meille sähköpostilla (diabetesseuraplasma at gmail piste com).

Luennoilta saatiin tietoa viestinnästä ja liiton tekemästä edunvalvontatyöstä

Päivä jatkui luennoilla ja muulla asiapitoisella ohjelmalla. Konsulttiyritys Vimma CC:n perustaja ja Diabetesliiton hallituksen jäsen Sari Siikasalmi kertoi omassa esityksessään somen suomista mahdollisuuksista yhdistysten kohderyhmien tavoittamiseen. Diabetesliiton Reetta Korkki kertoi Digidiabeetikko-hankkeesta, jonka tavoitteena on parantaa kaikkien diabetesyhdistysten viestintä- ja digivalmiuksia.

Nuoret kuluttavat mediaa eri tavalla kuin vanhemmat. Voisivatko ajatuksella tehdyt videosisällöt tavoittaa nuoria paremmin?

Diabetesliiton Irene Vuorisalo kertoi mm. liiton ponnisteluista sensoroinnin tasapuolisen saatavuuden parantamiseksi Suomessa.

Luentojen jälkeen nousimme linja-autoon ja kävimme tutustumassa Diabetesliiton uusiin toimitiloihin Tampereen keskustassa. Illan päätteeksi tapahtumapaikka Scandic Rosendahlissa oli mainio illallinen ja juhlat. Verkostoituminen yhdistysaktiivien kesken on järjestöpäivien mukavin osa, vaikka yhteisistä asioista päättäminenkin on tärkeää.

Sihteerimme Miika kaappasi Akaan Seudun Diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Venla Niemistön yhteiskuvaan.

Sunnuntain liiton kokouksessa keskusteltiin porukalla ja tehtiin päätöksiä

Liiton kokouksessa hyvin levännyt yhdistysväki pääsi keskustelemaan kaikkia yhdistyksiä koskevista asioista, kuten jäsenhankinnasta, liiton tilasta ja päivän päätteeksi julkaistusta kannanotosta. Kokouksessa käsiteltiin myös viime vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös.

Diabetesseuran jäsenmäärä on kasvanut vauhdilla tänä vuonna. Olemme järjestäneet tänä vuonna jo kahdeksan tapahtumaa, tuottaneet useita blogikirjoituksia ja käännösartikkeleita. Työn alla on mm. lisää tapahtumia, vaikuttamistyötä ja ensimmäisen jäsenlehtemme.

Viimeisenä asiana kokouksessa päivitettiin Diabetesliiton hallituksen kokoonpanoa. Päivän suuret ilouutiset tulivatkin tässä kohden, sillä Diabetesseuran puheenjohtaja Nelli Bäckman valittiin Diabetesliiton kolmanneksi varapuheenjohtajaksi. Nelli pääsi päätöksen myötä toiselle kaudelleen liiton puheenjohtajistossa.

Järjestöpäivät ja liiton kokous on tärkeä viikonloppu, jolloin yhdistysväki pääsee tutustumaan toisiinsa ja usein suunnittelemaan myös kiinnostavia yhteistöitä. Yhteisöllisyyden tunne tapahtumassa on käsinkosketeltava ja tunnelma on poikkeuksellisen lämminhenkinen. Ehdoton yhdistysaktiivien kevään kohokohta!