Älä tuomitse tietämätöntä

Jokainen diabeetikko tietää varmasti, että diabeteksesta on olemassa kahta päätyyppiä, tyypin 1 ja tyypin 2 diabetes. Valveutuneimmat tuntevat myös harvinaisempia olomuotoja kuten MODYn, LADAn ja raskausdiabeteksen.

Sen sijaan terveet mattimeikäläiset eivät todennäköisesti ymmärrä näistä hölkäsen pöläystä. Vielä vähemmän he tietävät, mitä lääkkeitä erityyppisissä diabeteksissa käytetään tai minkälaisia eri tyypit ovat luonteeltaan. Se on sellaista pikkutarkkaa tietämystä, jota ei olekaan syytäkään odottaa keneltä tahansa.

Varsinkin tyypin 1 diabeetikot tuntuvat välillä turhautuvan / huvittuvan / ilkkuvan / suuttuvan, jos joku kohteliaisuuttaan kysyy, onko hänellä ”se hyvä vai paha diabetes?” Tai kun mediassa puhutaan yksinkertaisesti diabeteksesta, vaikka selkeästi tarkoitetaan kakkostyypin diabetesta.

Mediassa toki olisikin ihan suotavaa, että toimittajat lisäisivät otsikkoon tai ingressiin tarkennuksen diabeteksen tyypistä – sen jälkeen loppujutussa voi käyttää lyhyemmin vain sanaa diabetes.

Mutta toiselle ihmiselle suuttuminen tai naureskelu on ehkä pahinta, mitä diabeetikko voi tällaisessa tilanteessa tehdä. Sellainen on ensinäkin epäkohteliasta; jos joku osoittaa tällä tavalla mielenkiintoa toista kohtaan, ei rähjääminen nippelitiedon puutteesta ainakaan auta ihmisiä ymmärtämään diabetesta paremmin.

Parempi lähestymistapa on oikaista väärinkäsityksia lyhyesti ja ytimekäästi. Siihen ei loppujen lopuksi kovin pitkää vuoropuhelua tarvita:

”Moi Mika! Oliko sulla se hyvä vai paha diabetes?”

”Moi Ville! Mitä oikeastaan tarkoitat hyvällä ja pahalla diabeteksella? Oikeastaan mikä tahansa diabetes on jollakin tavalla paha, varsinkin jos sitä ei hoida kunnolla.”

”Tarkoitin siis sitä, että syötkö vaan jotain lääkkeitä vai joudutko myös pisteleen?”

”Mulla on tyypin 1 diabetes. Joudun kyllä pistelemään, mutta se ei tarkoita että pistäminen tekisi diabeteksta pahan. Tyypin 1 diabetes vaatii insuliinihoitoa, ja insuliinia ei voi ottaa suun kautta. Ne jotka syö tabletteja on todennäköisesti kakkostyypin diabeetikoita. Se on samanlaisesta nimestään huolimatta monella tapaa täysin erilainen sairaus.”

”Ai… no joudutko sit usein pistään? Eikse niin mene että mitä enemmän joutuu pistämään niin sitä vaikeampi se diabetes on? Ja jos on oikein paha diabetes niin sit täytyy käyttää sitä sellasta pumppua joka pitää verensokerin automaattisesti oikein?”

”Ei se pistosten määräkään kerro mitään. Ajattele asiaa näin: sun oma haima erittää insuliinia aina kun tarvetta on. Eli käytännössä aina silloin kun verensokeri mistä tahansa syystä alkaa nousta.

No mä joudun tekemään saman asian ite, mut periaate on oikeastaan ihan samanlainen. Eli pistän insuliinia aina kun tiedän vaikka syömisen takia verensokerin nousevan. Tai jos mittaamalla huomaan että se on joskus noussut muuten vaan liikaa niin sitten korjaan sitä alaspäin.

Ja insuliinipumppu on oikeastaan  vaan vähän insuliinikyniä teknisempi tapa annostella insuliinia. Mut siinäkin ihminen ite tekee melkein kaiken työn. Täysin automaattinen systeemi olis sellainen keinohaima, mut ne on vielä tulevaisuuden juttuja.”

”Okei…”

”Eli se mihin pyritään on pitää verensokeri mahdollisimman lähellä normaalia. Se montako pistosta siihen käytetään on toissijainen juttu.” 

”No nyt mä ymmärrän!”